Mistä kaikki alkoi?
Taustaa
Nallikarissa 2008 testattu Talvikylä sai loistavan vastaanoton. Talven ja kevään aikana kylässä kävi noin 20 000 ihmistä. Lisäksi se lisäsi huomattavasti Nallikarin ranta-alueen ja jään käyttöä sekä toi Oulun merellisyyttä esille niin kotimaisille kuin ulkomaisille vierailijoille. Erityisesti perheille mutta myös muille kohderyhmille tarjotun Talvikylän löysivät matkailijoiden lisäksi myös kaupunkilaiset sekä mm. yritys-, koulu - ja päiväkotiryhmät.
Tulevaisuuden visio
Talvikylä toteutetaan vuosittain ja kylästä tehdään osa oululaista kulttuuria - yhteistä talvista ajanvietettä sekä oululaisille että matkailijoille. Myös yhteistyö yritysten ja tapahtumien kanssa on merkittävässä roolissa tulevaisuudessa.
Talvikylän visiona on olla Oulun vetovoimatekijä - talvinen huvipuisto meren äärellä, joka tuo iloa oululaiseen elämään!
Jo 16 vuotta Oulun talvinen olohuone!
Talvikylän
suunnittelun lähtökohtana 2025 on tuottaa monipuolista toimintaa kuten
poroajelua, rekiajelula kelkalla,
mönkijöitä, liukumäkiä ja seikkailutunneleita.
Nallikarin Talvikylä on vuonna 2025 myös monen talvisen tapahtuman keskipiste.
Haluatko järjestää oman tapahtuman ryhmällesi? Ole yhteydessä!